Viides luku on jälleen lyhyt väliluku, jonka sisältö on pitkälti yhdessä olennaisessa keskustelussa. Mutta ennen kuin siihen päästään, on selviydyttävä Rankkivuon lautalta Frodon hankkimalle Krikkolon hämäystalolle.
Luvun aluksi esitellään lyhyesti Bukinmaa, tuo Konnun kiehtova liitosalue, johon teoksessa on toki aiemminkin useasti viitattu - tuotu Frodon varhaisvuosista puhuttaessa esiin sekin, että varsinaisen Konnun asukkaat pitävät bukinmaalaisia omituisena ja vähän holtittomana porukkana. Nämä ovat muihin Konnun hobiteihin nähden maailmanmiehiä ja -naisia, ja ylläpitävät oikeastaan eräänlaista itsenäistä valtiota Rankkibuk-suvun johdolla.
Viitataan myös Bukinmaan maantieteellisen aseman tiettyyn riskinalaisuuteen. Paikalliset ovat joutuneet kasvattamaan Pitkinä puina tunnetun korkean pensasaidan itärajansa suojaksi. Toisella puolella kasvaa Vanha metsä, johon tässä vaiheessa viitataan epämääräisen uhkaavasti. Pimeän aikaan joudutaan pitämään ovet lukossa. Neitseellinen lukija jäänee miettimään, mikä metsän muodostaman uhan tarkempi luonne oikein on.
Lähtiessään lauttarannasta hobitit näkevät vielä vastarannan laiturilla hiiviskelevän hahmon, oletusarvoisesti tietenkin mustan ratsastajan. Tilanne on siis niin sanotusti edelleen päällä, mutta joen yli ei kuitenkaan hetkessä tulla. Merri lähtee ratsain edeltä laittamaan ruokaa Magotin sienistä, muut seuraavat jalkaisin.
Krikkolon syrjäisessä talossa Merri ja Pulla Bolger ovat laittaneet paikat kotoisiksi, mikä ei Frodoa suuresti lämmitä, hän kun tietää matkansa jatkuvan koko lailla saman tien. Valmiina odottava kylpy vie kuitenkin hänenkin ajatuksensa, nuoremmista seuralaisista puhumattakaan. Kylpeminen on hobiteille mitä ilmeisimmin iso juttu. Lauletaan "kylpylaulu", joka sitä paitsi on vain "yksi Bilbon rakkaimmista" lajissaan; ilmeisesti on olemassa kokonainen kylpylaulujen kaanon. Pippinin hurmio yltyy sellaiseksi, että hän roiskauttaa suurimman osan kylpyvesistään lattialle lainehtimaan.
Kylvyn jälkeen tietysti syödään hyvin. Sitten on keskustelun aika. Merrille kerrotaan mustista ratsastajista. Kun tämä kyselee Frodon mielipidettä tilanteesta, ei vääjäämätöntä voi enää lykätä. Kuullaan pahaenteinen lause: "Minun on kerrottava teille kaikille eräs asia."
Paitsi että ennen kuin Frodo ehtii kertoa mitään, Merri kertoo sen hänen puolestaan. Lähtö Konnusta onkin kaikkien paikallaolijoiden tiedossa. Frodon salavihkaiset hyvästijätöt Repunpäälle ja muille Konnun tutuille paikoille eivät ole jääneet lähipiiriltä huomaamatta. Käy ilmi, että Merri on ollut tietoinen Sormuksestakin jo kauan. Keväällä nuoremmat hobitit ovat perustaneet suorastaan muodollisen salaliiton pysyäkseen kärryillä Frodon aikeista.
Tätä seuraava olennainen peruskeskustelu koskee tietysti sitä, otetaanko myös Merri ja Pippin reissulle mukaan. Frodon vastahanka ei kestä kauaa, ja haltia Gildorin matkaseuraa koskevat suositukset toimivat osaltaan argumenttina. Näin lyödään lukkoon eepoksen ehkä keskeisimmän sosiaalisen pienryhmän, neljän hobitin porukan, koostumus.
Rannalle jää Pulla Bolger, jonka epäkiitolliseksi tehtäväksi tulee talon pitäminen asuttuna hämäyksen vuoksi ja Gandalfin odottelu. Vähemmän imartelevaa lempinimeä kantava Bolger jää hobittiporukan ulkojäseneksi, joka kohdataan seuraavan kerran vasta teoksen loppumetreillä. Tavallaan hän tuntuu yhdeltä TSH:n traagisista hahmoista.
Hänen tehtävästään tekee riskialttiin tietysti se, että mustia ratsastajia on nyt syytä odottaa talolle lähes koska tahansa. Frodon uusi osoite on suhteellisen yleisesti tiedossa. Ja vaikka Bukinmaata vartioidaan, sen itäpuolella maantiellä kulkijat ovat täysin oman onnensa nojassa. Ei tunnu mahdolliselta selvitä ratsastajista siellä. Tätäkin Frodo on jo miettinyt, ja paaluttaa ainoaksi vaihtoehdoksi suunnata Vanhaan metsään. Se on täysin odottamaton suunta ja voi taata hyvän etumatkan.
Odottamaton siksi, että sitä pidetään kammottavan vaarallisena. Varsinkin Bolger on hyperventiloida pelkästä ajatuksesta, että kukaan menisi Vanhaan metsään. Seikkailullisempi Merri taas kuittaa käyneensäkin siellä useasti, "yleensä tietysti päiväsaikaan jolloin puut ovat unisia ja jokseenkin rauhallisia".
Neitseellinen lukija saattaa pysähtyä hetkeksi tämän sivulauseen äärelle. Vanhan metsän perusluonne alkaa hiljalleen avautua, ja matkan seuraava, toistaiseksi vaarallisin vaihe hahmottua. Kaikki on suunnilleen lähtövalmiina, metsään päätetään suunnata heti varhain aamulla.
Luvun lopuksi kerrotaan vielä Frodon yöllä näkemästä unesta, jossa hän näkee korkean valkoisen tornin meren rantajyrkänteellä ja koettaa ponnistella sitä kohti. Ohimenevä, mystiseksi jäävä häivähdys eepoksen suuremmasta kuviosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti