Olikohan se kesä 1989, kun minulla oli tylsää. Saattoi sataa, tai sitten ei vain huvittanut olla ulkona. Luin paljon, kaikki suomennetut Burroughsit ja Blytonit oli kai jo kahlattu. Kyselin kirjastoalalla toimivalta äidiltäni lukuvinkkejä. Hän ei ollut itse lukenut Tolkienia, mutta oletti kuulemansa perusteella, että Taru sormusten herrasta saattaisi kiinnostaa minua.
Niinhän se sitten kiinnostikin. Sormusten herran jälkeen luin Hobitin, Silmarillionin ja Keskeneräisten tarujen kirjan. Opettelin ulkoa David Dayn Tolkienin maailman. Pyysin joululahjaksi Keski-Maa -roolipelin, ja suomenkielisten lisäosien loputtua kesken vaihdoin englantiin. Sitten luin myös The Book Of Lost Talesit ja muuta suomentamatonta kamaa.
Mutta ennen kaikkea luin Sormusten herraa. Ikävuosina 11-18 luin sen ensin kaksi kertaa vuodessa, parina viimeisenä vuonna vain kerran. Tämä oli periaate, en kokenut elämäni olevan täydellistä ilman lomakausien käyttämistä TSH:hon. Karkeasti arvioiden luin kirjan seitsemässä vuodessa 12-13 kertaa, ja sehän ei ole mikään ihan ohut vihkonen.
Loppuvaiheissa osasin koko eepoksen suunnilleen ulkoa, ja ehkä juuri siksi en ole siihen sittemmin koskenutkaan. Kävin kyllä katsomassa Peter Jacksonin leffatrilogian, ja olisi liioiteltua väittää, että vihasin joka sekuntia - visuaalisesti vaikuttavia teoksiahan ne - mutta eivät nuo elokuvat minun mielessäni yhdistyneet kirjaan oikein mitenkään. Kaikessa virtaviivaisuudessaan leffat kuitenkin edesauttoivat sen unohtamista, mitä kaikkea outoa ja siistiä kirjassa on.
18 vuotta edellisen lukukokemuksen jälkeen olen muutenkin saattanut jo unohtaa paljon. Puolet tähänastisesta elämästäni on kulunut sen jälkeen, kun viimeksi luin Tarun sormusten herrasta. On jo aika palata siihen. On aika kaapata se leffabisnekseltä takaisin oman yksityisen maailmani oudoksi ja loputtomia ulottuvuuksia sisältäväksi rakennuspalikaksi.
Tai todeta, ettei teoksesta enää ole sellaiseksi.
Miten vain, tämän blogin puitteissa raportoin luku kerrallaan siitä, miltä tuntuu lukea oman elämän kaikkien aikojen tärkein kirja 18 vuotta edellisen kerran jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti