Kun Saattue on paennut riittävän matkan päähän Caradhrasista, on aika pysähtyä yöksi lepäämään - ja myös miettiä, mitä seuraavaksi. Vuorisola ei ole ainoa tie Sumuvuorten toiselle puolelle. Gandalfilla on mielessään toinenkin, sama josta hän oli jo ehtinyt käydä debaattia Aragornin kanssa: Moria. Jälleen kerran Tolkien on pistämässä porukan harhauttamaan takaa-ajajia suuntaamalla yllätyksellisesti suoraan pahamaineisimmalle reitille.
Tällä kertaa tämä ei tosin miellytä erikoisesti Aragornia, vielä vähemmän Boromiria, joka yrittää vetää kotiinpäin ja ehdottaa joko Rohanin aukon kautta kulkemista tai vielä pidempää reittiä Valkoisten vuorten eteläpuolelta. Gandalf torppaa ensimmäisen Saruman-perusteella ja toisen vedoten sen pituuteen ja vaaralliseen matkaan tietymättömien erämaiden halki. Tilannehan tuntuisi mitä suurimmassa määrin olevan sellainen, että Vihollisen palvelijat ovat Saattueen kannoilla ja Sormuksen sijainti hyvin tiedossa. Nyt olisi hyvä kadota hetkeksi.
Morian maine on synkkä, mutta niin Gandalf kuin Aragorn kertovat kulkeneensa muinaisen kääpiökaupungin läpi, ja Gimlillä on tietysti erityinen intressi piipahtaa siellä. Saattue ehtii silti päätyä kompromissiin jättää asia hautumaan yön yli, mutta sitten leiripaikan ympärillä vaikertava tuuli osoittautuu susien ulvonnaksi, ja asia on sillä selvä. Vihollinen on aivan kannoilla. Moria on ainoa pakoreitti tarpeeksi lähellä.
Tähän väliin sananen Tolkienin suhteesta susiin. joita melkoisessa osassa myöhempää fantasiakirjallisuutta on suorastaan romantisoitu. No, ainakaan tähän Tolkien ei sorru. Brittiherrasmiehen tyypillinen luontosuhde saa ilmaisunsa tässäkin: tottakai sudet ovat verenhimoisia ihmissyöjiä ja pahan palveluksessa. Keski-Maan zoologiassa tehdään toki ero tavallisten sutten ja Vihollisen tahtoa palvelevien Hukkien välillä, ja tässä on kyse jälkimmäisistä. Ero vaikuttaa kuitenkin aika häilyvältä, eikä missään kai aivan suoraan sanota, kumpaan jengiin esimerkiksi Kontuun Tuimana talvena hyökänneet sudet kuuluivat. (Tuskin niillä oli vielä tuohon aikaan Sauronin käskyäkään invaasiolleen, joten se on pakko tulkita yleisen, kieltämättä eläinkunnan edustajien tavanomaisista motiiveista poikkeavan vittumaisuuden osoitukseksi). Nämä Sumuvuorten yli idästä saapuneet hukat ovat ilman muuta pahan palvelijoita, mutta eksplisiittistä eroa "tavallisiin susiin" Tolkien ei tee ennen kuin vasta yöllisen yhteenoton jälkeen. Huomaamme siis, että Gandalfia myöten koko jengi on pitänyt aivan mahdollisena sitäkin, että perussudet olisivat hyökänneet laumana ison, aseistautuneen ja tulella varustautuneen seurueen kimppuun.
Tolkienin fauna sisältää erinäisiäkin eläinlajeja, jotka tuntuvat olevan luonnostaan taipuvaisia pahan palvelukseen - ja tietysti kotkien tapaan sellaisiakin, jotka ovat automaattisesti vastakkaisella puolella. Kaikissa näissä tapauksissa "normaalin, luonnollisen eläimen" ja "metafyysisesti positioidun eläimen" välille on hankala tehdä tarkkaa eroa, vaikka David Dayn kaltaiset Tolkien-ensyklopedistit ovatkin ottaneet lähtökohdakseen sen, että tällainen selvä ero on olemassa.
Susista kuitenkin selvitään, ja sitten aamu koittaa. Seuraava vihollinen on äkkiä kirkkaaksi muuttunut sää, pahan juonia sekin: nyt on tarvetta havaita maastossa liikkuvat kohteet helposti. Jopa hieman koominen vaikutelma koko luonnon kääntämisestä Saattueen tarkoitusperiä vastaan vahvistuu. Matkalla Morian läntisille porteille ei kuitenkaan kohdata mitään konkreettista uhkaa, outoja ja ikävänoloisia havaintoja toki sentään: aikoinaan vuolas Sirannon, Porttivirta on kuihtunut kapeaksi puropahaseksi, ja syyksi paljastuu ilkeänoloinen synkkävetinen järvi, joka on kasvanut porttien edustalle ja padonnut joen. Kyse on Pahasta Vedestä, mikä käy ilmi viimeistään seurueen ylittäessä järvestä virtaavan niljaisen, inhottavan puron. Saastunutta vettä. Tässä Tolkienin elämäkertaa tunteva lukija aistii kirjailijan pysyvän antipatian teollistumista, maastot ja maisemat ja vesistöt pilaavaa saastetta ja likaa kohtaan. Sellainen kuvasto edustaa TSH:ssa aina pahuutta.
Mistä on peräisin Morian länsiportin edustalle linnoittautunut vetinen pahuus? Tässä vihjataan jälleen niin vanhoihin ja autonomisiin voimiin, etteivät ne ole Sauronin käskyvallan alla, vaikka tuntuvatkin varsin sattuvasti vaikuttavan samojen päämäärien toteutumiseksi. Krakenin, lonkero-olion alkuperää ei kai missään Tolkienin tekstissä sen enempää valaista. Esikuvia löytyy vesihirviötaruista maailman sivu. Tässä hirviössä on silti oma vivahteensa, joka liittynee nimenomaan ajatukseen saastuneesta, niljaisesta vedestä. Vaikka kraken on pelottava, ei siinä ole mitään useimpiin massiivisiin vesiasujiin liittyvää kunnioitusta herättävää aspektia. Se on vain vastenmielinen, eikä siitä edes nähdä kuin lonkerot, jotka pyrkivät tietysti vetämään nimenomaan Frodon saastaisiin syvyyksiin, minkä Sam torppaa siitä huolimatta, että Morian ulkopuolelle väistämättä jätettävän Bil-ponin kohtalo vie samaan aikaan osan hänen ajatuksistaan.
Gandalf taas on yrittänyt pähkäillä muinaisten ovien riimukirjoitukseen kätkettyä arvoitusta. Mitenkähän tuo sanaleikki "Puhu, ystävä, ja astu sisään" vs. "Sano 'ystävä' ja astu sisään" menikään alkutekstissä? Käännösvirhe on tietysti tarinan todellisuudessa täysin mahdollinen, koska kohtauksessa käännetään haltiariimuja westroniksi. Tällä kertaa Merri saa kunnian siitä, että oli alun alkaen oikeilla jäljillä. Ponia lukuun ottamatta seurue saa viime hetkellä pelastauduttua vesihirviöltä luolakaupunkiin - eikä takaisin ole palaamista, koska kraken kiskaisee ovet kiinni ja varmuuden vakuudeksi kaataa niitä vartioineet kaksi massiivista haltiapuuta muun roinan ohessa tukkeeksi.
Pimeässä siis ollaan. Tolkienin luomista paikoista Moria vallitsevassa pahaenteisen autiuden tilassaan on ilman muuta vaikuttavimmin kuvattuja. Klaustrofobinen tunnelma, kun edetään kapeissa käytävissä vähän valon varassa - ja sitten kuitenkin aavistuksia pohjattomista kuiluista ja tuntemattomista syvyyksistä ja loputtomista huoneista kaikkialla ympärillä - ja alla. Railoja, jotka saattavat yltää vaikka maailman pohjaan asti, ja joista kuuluu ääntä kuin syvyyksissä olisi pyörinyt valtava myllynkivi.
Osa Morian viehätystä on ilman muuta siinä ajatuksessa, miten Gimlin (hieman myöhemmin) pitkässä laulussaan kuvaama vanhan Khazad-Dumin loisto - koko ajatuksena huikea vuorenalainen metropoli - on muuttunut täksi varjojen arveluttavaksi kodiksi - Moriaksi, vaikka nimitykset toki olivatkin alun perin päällekkäisiä (haltiat vain eivät pidä maanalaisista tiloista). Mittakaava on megalomaaninen ja tässä hyvin kuvattu. Kun Saattue viettää yötä vanhassa vartiohuoneessa, jonka avonaiseen kaivoon Pippin heittää huono-onnisen kiven, saadaan taas hyvin konkreettinen demonstraatio siitä.
Tämän kiven takiako balrog havahtuu? Siinä taas yksi asia, jota ei suoraan sanota, mutta johon vihjataan vahvasti. Mutta kaikenhan oli joka tapauksessa koko ajan määrä tapahtua. Aragornilla on siitä etiäinen jo ennen Moriaa, kun hän varoittaa nimenomaan Gandalfia kääpiökaupungista. Niinpä Pippin ei ole syypää mihinkään, tahdoton välikappale vain - ja siksi hän toimiikin kiven pudottaessaan kuin transsissa, mikä taas on tuttua jo Frodon erinäisistä aiemmista toimista.
Vartiohuone-episodin jälkeen matkaa jatkaessaan seurue alkaa pian saapua kaupungin ylempiin osiin, jossa tunnelma käy periaatteessa vähemmän ahdistavaksi, vähemmän luolamaiseksi. Päivänvaloakin saadaan kallioon kaiverrettuja syviä kanavia pitkin. Mutta samaan aikaan tunnelma käy yhä uhkaavammaksi. Kuka tai mikä on Frodon Sormuksen herkistämin aistein näkemä ja kuulema hiljainen seuraaja, joka on tassutellut pimeässä heidän kannoillaan? Klonkun ensikohtaaminen tässä tarinassa on kiitettävän hienovarainen. "Neitseellinen lukija" tuskin aavistaa, mistä on kyse.
Balinin hautakammioon törmääminen lyö luvulle dramaattisen synkän loppusoinnun. Kaupunkia uudelleen asuttamaan lähteneen kääpiöylimyksen kohtalosta ei ole tätä ennenkään ollut kirkasotsaisia odotuksia, mutta konkreettinen todiste hänen huono-onnisesta lopustaan ei voi olla luomatta vaarantuntua. Tätä asetelmaa lähdetään kehittelemään sitten seuraavassa, ainakin muistissani teoksen vaikuttavimpiin kuuluvassa luvussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti