Tässä luvussa päästään sitten kunnolla tekemisiin päällikkö Faramirin kanssa. Alussa uniltaan vasta herännyt Sam kuuntelee tämän ja isäntänsä kuulusteluksi taipuvaa keskustelua, jonka keskiössä on edelleen Boromirin kohtalo. Myös "Isildurin turmasta" ja Elendilin miekasta puhutaan, ja Gondorin vallanperimykseen liittyviä seikkoja sivutaan taas vaihteeksi. Tilanne on ymmärrettävästi jännittynyt, ja kumpikin osapuoli salaa asianhaaroja toiselta. Ei kaikkea kuitenkaan: siinä missä gondorilaiset kuulevat vallanperijäehdokkaan ilmaantumisesta vasta nyt, saavat hobitit puolestaan tietää Boromirin kuolemasta.
Heidän suhtautumistaan leimaa silti turhautuminen siihen ajatukseen, että nämä periaatteessa omaa puolta edustavat tyypit ovat estämässä toteuttamasta Sitä Kaikkein Tärkeintä Tehtävää, jonka tarkkaa luonnetta ei kuitenkaan voi paljastaa. Poliittisia kiemuroita vähemmän skarpisti havainnoiva Sam saa taas toimia koomisena sivuhahmona töpsähtäessään vielä puoliunessa keskelle kohtausta pomottamaan ja ohjeistamaan Faramiria. Tämä suhtautuu kuitenkin "huvittuneen lempeästi" ja kertoo varmuudeksi sukulaisuudestaan Boromiriin ja mystisestä, Anduinin rannassa sattuneesta kohtauksesta, joka hänet velipojan kuolemasta vakuutti. Faramirin harkitseva, melankoliaan taipuvainen luonne piirretään melko tiiviin sivumäärän puitteissa hienosti. Uskoo hänet Boromirin veljeksikin, ilmeisistä eroavaisuuksista huolimatta: heidän persoonansa ovat saman marttyyriyteen vivahtavan ylpeyden kääntöpuolia, kumpikin ominaisia ja uskottavia auringonlaskun kansan eliitin edustajille.
Faramirin erityisluonnetta kansansa ja perheensä ja aikakautensa edustajana korostaa toki sekin, että hän puhuu arvostavasti, joskin mystifioiden Lórienista. Tämä asettaa tietysti hänet heti jonkinlaisen sivistysperiaatteen edustajaksi suhteessa aiemmin kohdattujen ihmisten kommentteihin aiheesta. Hän osaa myös asetella Saattueen hajoamisen jälkeisten tapahtumien palapelinpaloja sujuvasti paikoilleen. Frodon pelko koko Saattueen tuhoutumisesta on loogisesti perusteeton, koska joku on kuitenkin varustanut Boromirin viimeiselle matkalleen. Viimeistään tässä vaiheessa potentiaalisesti jännitteinen tilanne kääntyy vaarattomaksi, ja Faramirin - ei nyt tarjous, vaan oikeastaan ilmoitus - hobittien viemisestä yöksi sissien salaiseen turvapaikkaan vaikuttaa ilman muuta mahdollisuudelta, ei uhalta.
Matkalla mestoille Frodo ja Faramir käyvät yksityiskeskustelun, jonka kuluessa ensin mainittu paljastaa jälkimmäiselle lisää seikkoja, mm. Gandalfin kuoleman, mutta ennen kaikkea käy ilmi, että Faramir on ymmärtänyt vielä aiemmin kerrottua enemmänkin asioista, tai siis lähinnä Isildurin Turman luonteesta. Faramir ymmärtää koko peruskuvion: kyse on mahtiaseesta, jonka hän voisi nyt ottaa väkivalloin, mutta jota mielihalua hänen on vastustettava - ja tuntee lisäksi historian riittävän hyvin osatakseen jäljittää koko kuvion juuret sinne Dagorladin kentille. Ei silti ole ihme, että Frodo on edelleen varuillaan, muistelee Boromirin viime toimia ja vertailee veljesten yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia keskenään tavalla, joka ei vielä aseta vaakakuppia selvästi jälkimmäisten eduksi. Ei hän näytä myöskään suostuvan vielä uskomaan, etteikö koko Saattue olisi tuhoutunut ja viimeinen toivo hänen ja Samin epätoivoisessa matkassa.
Entäpä Klonkku? Siitä ei olla puhuttu, mutta ohimennen Tolkien muistuttaa lukijaa, ettei se ole myöskään tarinasta kadonnut. Sam näkee ohimennen metsässä jotakin, mikä saattoi olla Klonkku, ja koska saattoi olla, myös tietysti on.
Sitten aletaan tulla turvapaikkaan. Ollaan kiivetty ylemmäs Ithilienin idyllisissä kallioisissa metsissä, ja päämäärän lähestyessä on hobittien silmät sidottava. Faramirin saatesanoista käy taas ilmi, millainen loukkaus ja epäluottamuksenosoitus tämä Keski-Maassa lähtökohtaisesti on, mutta hobitit eivät kuitenkaan mukise täällä sen enempää kuin Lórienissakaan. Hieman huvittava on Faramirin toteamus, että hän voisi luottaa näiden pitävän silmät kiinni vapaaehtoisestikin, mutta kompastuessa ne voisivat aueta vahingossa. No, turvallisesti hobitit kuitenkin saatellaan Lännen Ikkunalle, jonne saavutaan kätevästi juuri, kun auringonlasku sävyttää luolansuun vieressä olevan vesiputouksen ihanin jalokivisävyin. Uuh, syvää toismaailmallista kauneutta, osa x!
Henneth Annûn mainitaankin kauneimmaksi kaikista Ithilienin monista vesiputouksista. Vaatimattomammin sanoin Faramir luonnehtii miestensä suureen luolaan rakentamaa tukikohtaa, mutta ihan 4/5 Olavinlinnan juhlasalilta tuo kuvauksen perusteella vaikuttaa. Tottakai aletaan valmistella teoksen seuraavaa kovan luokan illallista, jota ennen edelleen uupuneilla hobiteilla olisi tilaisuus nukkua, mutta Sam ei aio antaa vartiotehtävästään tuumaakaan periksi. Eikä hän nukukaan, toisin kuin Frodo. Kun hobitteja tullaan herättämään, herättää Sam hilpeyttä pesemällä päänsä hänelle tuodussa vesivadissa. Lisää tapakulttuurin kuvausta saadaan, kun hobitit eivät tunne gondorilaisten kieltämättä aika rasittavalta kuulostavaa tapaa katsoa mystiseen länteen ennen ruoka- ja juomahommia. "Jos olemme vieraisilla, kumarramme isännälle ja syötyämme nousemme häntä kiittämään", kuvaa nolostunut Frodo hobittien tottumuksia samaa aihepiiriä koskien, ja kyllähän nuo astetta vähemmän Nightwish-henkisiltä kuulostavat.
Ateria sisältää myös viiniä, joten tuloksena on nousuhumala, joka näyttäisi vaikuttavan ennen muuta Samiin, ihmekös kun ei ole pahemmin nukkunut viime aikoina. Jää toki myös vaikutelma, että kierroksia jaellaan kaikille samaa tahtia, mikä antaa loogisesti ajatellen etulyöntiaseman aavistuksen raskastekoisemmille ihmismiehille. No mutta keskusteluahan pikkukänni vain piristää, eikä ainakaan Frodo tingi silti varovaisuudesta. Morian tapahtumista puhutaan, ja Faramir vetää pikaluennon gondorilaisten historiasta ja suhteesta ala-arvoisempiin kansoihin. Hän viittailee puheessaan tiuhaan myös Boromiriin, ja mikseipä viittaisi, tekeehän hän surutyötä veljensä kuoleman tiimoilta. Frodo vaan ei oikein ole sellaisessa asemassa, että voisi lähteä osanottohommiin ihan vilpittömästi. Kevyt ohipuhumisen tuntu vallitsee.
Siis vain siihen asti, että Sam alkaa päästä tarpeeksi huppeliin. Tilanteen eskaloituminen alkaa suht harmittomana jatkeena Faramirin historiantunnille, kun kaiken rappeutumisen kehitystä käsitellään Samin keskustelunavauksen seurauksena ihmisten ja haltioiden suhteen näkövinkkelistä, mutta sitten Galadrieliä koskevan dialoginpätkän seurauksena Sam on ottaa puheeksi Boromirin väärässä sävyssä, ja yrittäessään paikata mokaansa tulee maininneeksi Sormuksen ihan nimeltä. Frodo kauhistuu, ja Faramir vetää tyylipuhtaan "saan tietää Sormuksien Sormuksen olevan ulottuvillani" -esityksen, puhuu verkkaisesti ja hiljaa ja hymyilee oudosti, heittää uhkaavat läpät tyyliin "täällä erämaassa jossa olette minun armoillani" ja "mikä mahtava tilaisuus minulle osoittaa kykyni" ja vieläpä nousee seisomaan kookkaana ja ankarana ja silmät kiiluen. Tätä lukiessa tekee toki mieli kieriskellä naurusta lattialla, ja edelleen silloinkin, kun Faramir istuu takaisin alas ja käy hiljaiseksi ja nöyräksi ja toistaa aiemman lupauksensa, ettei mokomaan vekottimeen koskisi, vaikka sen maantien laidasta löytäisi.
Onhan se varmaan ollut Tolkienille aika vaikeaa yrittää kirjoittaa näinkin monta kohtausta, jossa joku Frodoa mahtavampi saa Sormuksen tarjolle, mutta ymmärtää kieltäytyä siitä. Boromirin aito himo aihetta kohtaan on juonellisesti virkistävä poikkeus joukossa.
Luvun lopussa lopen uupuneeksi tunnekuohun voimasta käynyt Frodo sitten paljastaa Faramirille vielä varsinaisen, Tuomiorotkoon liittyvän päämääränsäkin. Juuri suurempaa luottamuksenosoitusta ei kai tässä tilanteessa voisi olla. Vaan niinpä on Samkin tullut siihen tulokseen, että Faramir on mies parasta lajia ja suorastaan velhomainen. Nyt hänen läsnäollessaan uskaltaa nukkuakin.
Matkan viimeinen rento illallinen on nautittu, matkan synkin vaihe on valmis alkamaan. Lännen ikkuna on yksi teoksen "tolkienmaisimmista" luvuista, siinä puhutaan, syödään ja juodaan, ruoditaan muinaishistoriaa ja preesensin ongelmia ja annetaan tilanteen eskaloitua pseudouhkaaviin sävyihin. Näitä lukee aina mielikseen. Ankeampaa on edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti