Rohirrimin ratsastus

Pelennorin kenttien cliffhanger edellisessä luvussa huipentuu Rohanin torvien soimiseen, ja tähän väliin perusteellinen Tolkien katsoo aiheelliseksi kuvata lyhyehkön luvun verran rohirrimin ja Merrin matkaa Minas Tirithin porteille. Oikeastaan suuren osan tilasta vie kohtaus Druadanin metsässä, jossa kuningas Théoden tapaa metsäläisten kuninkaan Ghân-buri-Ghânin. Tämä antaa arvokkaita tietoja rohanilaisten ja kaupungin välissä olevista vihollisen joukoista ja tarjoutuu myös opastamaan ratsastajat oikotietä vastustajan selustaan. Kaikenlaista ikuista kiitollisuutta ja ystävyyttä Théoden lupaa metsän miehelle vastalahjaksi, mutta tämä pyytää vain kahta: örkkien ja muiden pahalaisten kuolemaa, ja ehkä mielenkiintoisemmin, etteivät rohanilaiset enää "metsästäisi kuin petoja" hänen kansaansa.

Jää epäselväksi, ovatko tällaiset rohanilaisten harjoittamat druedainin vainot kovinkin läheistä menneisyyttä vai peräti edelleen jatkuva perinne. Ratsumiesten ja seudun alkuperäisten asukkaiden suhteisiinhan viitattiin jo aiemmin, Kuolleiden kulkuteitä käsittelevässä luvussa. Näitä alkuperäiskansoja on ilmeisesti useita, toisilleen korkeintaan hataraa sukua olevia, mutta niitä yhdistää karu kohtalo ylemmyydentuntoisten rohanilaisten raivattua itselleen aikanaan elintilaa niin metsistä kuin vuorilaaksoistakin. Heitä ennen ovat tietysti gondorilaiset ja näiden nûmenorilaiset esi-isät ehtineet vainota seudun vanhempia ja vähemmän yleviä asukkaita.

Joka tapauksessa Théodenin ja Ghân-buri-Ghânin kohtaus on koko teoksessa se, jossa Keski-Maan vanhimpien ihmisasukkaiden suhde myöhemmin tulleisiin parhaiten valottuu. Liekö Tolkien ajatellut tätä kuviota kehitellessään kelttien väistymistä Brittein saarten myöhempien valtiaiden tieltä? Kauempaa haettua olisi etsiä intiaanianalogiaa, vaikka metsän ja luonnon läpikotaisin tuntevat, mutta kaupunkielämää ja esimerkiksi kivestä rakentamista huonosti ymmärtävät druedain sopisivat siihenkin rinnastukseen. Laajempaa kuviota tarkasteltaessa Ghän-buri-Ghånin Théodenille tarjoama apu edustaa samankaltaista sovinnon käden ojentamista kuin Dunhargin aaveiden liittyminen Aragornin joukkoihin, joskin nyt velkasuhteet menevät periaatteessa toisin päin. Druedain ovat toki lähtökohtaisesti Sauronin joukkoja vastaan, sillä nämä ovat erikoistuneet metsien hävittämiseen vielä selvästi gondorilaisia tarmokkaammin. Kirjan yksi kantava teema on muutenkin kaikenlaisten "vapaiden kansojen", aiemmin syrjässä pysyneidenkin, liittyminen "viimeiseen taisteluun", kukin tavallaan. Ehkä Neljäs aika sallii druedainillekin vastineeksi avuliaisuudestaan ainakin mahdollisuuden hiipua rauhassa metsiensä suojassa.

Metsäläisten fyysinen kuva ei ole erityisen imarteleva, mutta ehkä oleellisempaa on havaita kirjailijan katseen ymmärrys heidän elämänmuotoaan kohtaan; druedain eivät ole sortuneet pimeyden palvelukseen, joten he ovat pysyneet eettisesti puhtaina, ja sehän kaunistaa Tolkienilla kansan kuin kansan.

Yhtä kaikki Ghân-buri-Ghânin neuvojen avittamana rohirrim saapuvat Pelennorin kentille takavasemmalta, kenenkään estelemättä ja juuri ratkaisevalla hetkellä. Ilmakin liikehtii niin, että Päivätön päivä on kenties väistymässä. On aika laittaa torvet soimaan ja yhtyä taisteluun.